Kuuma ilma lävähti naamaan ja tosiaan huomasi olevansa kaukana. Kahdenkymmenen asteen hyppy tuntemattomaan ja turkkilaisen muratin bordellin parvekkeelle, ja koska olo oli hetkittain hieman karkeaa päätimme hioa urakalla. Irtauduin ruumistani ensimmäisen kerran yhdessä surullisen turkkilaisen kitaran kanssa tyhjän Milanon hehkuvan kuumaan yöhön. Harmi että sukellus suihkulahteeseen jai vain yhdeksi toteuttamattomista loistavista ideoista, sillä eihän siellä juuri muuta koettavaa ollutkaan. Emme pyörähtäneet härän päällä, mutta saatiin kahdessa päivässä aikaan kanta-ruokakauppa.
Kaikki tiet vievät Sienaan, joko bussilla tai liftaten. Matkallemme siunauksensa antanut autokoulunopettajamme Teemu olisi kauhuissaan paikallisesta ajotyylistä. Oliivipuut pienensivät listaa ja alkumetreillä, ja lytistin Marcon lucky striket takaluukkuun. Firenzestä näimme kaksi Pinoa, sillan ja oivaltavan kioski-baarin. Matka Montelchinoon oli haastavampi ja paadyimme lopulta 70 kilometria harhaan. Sunnuntain keskipäivän helteessä olisi valkuaiset kyllä hyytyneet, mutta onneksi Seatin Volkswagen vei meidat turvallisesti takaisin puolentoista minuutin aktiivisen liftauksen jalkeen, jota meille suositteli turisti-infon vain italiaa puhuva nainen, ja saimme jatkaa matkaamme Torrieriin ja Fabrizion mummin ruokapoytään. Unohdin auttamattomasti Fabrizion pienikätisen ystävän nimen jo heti kättelyssä, mutta veli soitti kuitenkin kitaraa ihan hyvin. M O J I T O J Ä Ä T E L Ö ! !
Toistaiseksi olemme vetäneet puoleemme vain pienikätisiä, hinteliä miehiä. "ohh i forgot..." eikä onnea niinvain käännetäkkään. Päästyämme viimein eroon Fabrizion neuroottisesta olemuksesta, joka kääriytyi edelleen lämpimän etelätuulen vuoksi takkiin ja kaulahuiviin, päädyttiin Roomaan kolmellatoista eurolla.
